Seura järjestää vuosittain kaksi tapahtumaa jäsenistölleen, kevät- ja syystapahtuman. Perinteisesti kevättapahtuma on ollut suunnattu koko perheelle ja syystapahtuma aikuisemmalle väelle. Vieressä esimerkkejä aiemmista tapahtumista ja alla tiedot kuluvan vuoden tapahtumista.
Kemian opetuksen päivät 2012 Oulussa
Kemian opetuksen päivät järjestetään 13.-14.4. AMKK:lla, johon PSKS osallistuu pitämällä työpajan la 14.4. Työpajan ajankohdat ovat Työpaja 6 klo 10.00-10.45 ja Työpaja 7 klo 11.00-11.45. Aiheena on vedenpuhdistuksen kemia.
Kevättapahtuma 2012
Kevättapahtumana on retki Ranuan eläinpuistoon katsomaan mm. talvella syntynyttä jääkarhun pentua. Retkipäivä on la 5.5. ja mukaan voi ottaa kaverin tai perheen. Retken hinnasta ilmoitetaan myöhemmin.
Syystapahtuma 2011
Seuran syystapahtumana oli tutustuminen frisbeegolfiin. Keräännyimme pienessä tihkusateessa Toppilan frisbeegolf-radalle, jossa opettajana toimi johtokunnan opiskelijajäsen Ari Pietilä. Pienen opastuksen jälkeen jakaannuimme neljän ryhmiin kiertämään rataa ja soveltamaan oppimaamme. Kaikki ilmaan heitetyt kiekot onneksi löytyivät. Kuusi koria kierrettyämme keräännyimme nuotion ääreen paistamaan makkaraa ja juomaan lämmintä kaakaota.
Kevättapahtuma 2011
Kevättapahtumana 2011 oli kemian vuoden puitteissa järjestetty Arjen ihmeitä tapahtuma Oulun Tietomaassa. Tapahtuma keräsi lähes 700 lasta ja aikuista, jotk a pääsivät tutustuman kemian maailmaan erilaisten esitysten ja töiden kautta. Auditoriossa oli stand up kemistit Lauri Lajunen ja Leena Kaila vetämässä kemian show:ta ja työpajassa kemian aineenopettajat ohjasivat tutkimaan keittiössa tapahtuvaa kemiaa. Kemian aineenopettajaopiskelijat olivat Leena Kailan johdolla pystyttäneet useita demopisteitä, joissa oli monia pieniä kemian töitä. Pisteitä kiertämällä sai leimoja demopassiin, jolla pääsi osallistumaan arvontaan ja palauttaessa sai monenlaisia pieniä palkintoja. Paikalla olivat myös Kemira, VTT, Arizona Chemical ja Eka Polymer Latex esittelemässä omaa toimintaansa.
Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Tietomaan, OuLUMA:n, Oulun yliopiston kemianopiskelijoiden ja kemian laitoksen sekä MAOL Oulun seudun kanssa. Tapahtumasta kirjoitettiin juttu Kemia-Kemi lehteen 3/2011.
Muista kemian vuoteen liittyvistä tapahtumista saat lisätietoa täältä http://www.kemia2011.fi/
Katso Arjen ihmeitä tietomaassa tapahtuman kuvia
Syystapahtuma 2010
8.10. oli PSKS:n järjestämät olutiltamat. Paikkana oli tuttuun tapaan oulun yliopiston sali KE 1139. Illan veti Oulun Olutseurasta Olavi Jakkula, joka perehdytti maistelijat olutkulttuuriin ja siihen liittyvään matkailuun. Illan aikana maisteltiin viittä erityylistä olutta ja maistelijoita oli yhteensä 16 henkilöä.
Syystapahtuma 2009
Marraskuun 20. päivä järjestettiin viinikurssi Oulun yliopistolla. Viiniasiantuntijana toimi professori Kari Laasonen. Ohjelmassa oli mm. luento viinien maistamisen kemiasta ja viinien maistelua sekä arvostelua. Kurssille osallistua yhteensä 11 henkilöä.
Kevättapahtuma 2009
Toukokuun 6. päivä järjestettiin kevätretki Oulun kaupunginteatterin West Side Story -musikaaliin. Musikaalia kävi katsomassa 21 henkilöä.
Kevättapahtuma 2008
PSKS:n kevätretki suunnattiin lauantaina 19.4.2008 Ranuan eläinpuistoon. Retkelle lähdettiin bussikuljetuksella Linnanmaalta.
Ranualla 23 kemistiä ja heidän perheenjäsentään sekä kolme kemian laitoksen ranskalaista vaihto-opiskelijaa tutustui eläinpuistoon oppaan johdolla. Polut olivat vielä kovin jäiset ja ilma kylmä, mutta aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja eläimet olivat virkeinä. Opastetun kierroksen jälkeen retkeläisillä oli tunti aikaa kierrellä matkamuistomyymälöissä ja Fazerin puodissa ennen päivällistä Ravintola Jussan Pirtissä. Paluumatkalla olikin kiva vaikka nukahtaa hyvin syöneenä bussin hyrinään.
Katso kuvia retkeltä.
Syystapahtuma 2008:
PSKS järjesti viinikurssin jäsenistölleen perjantaina 10.10.2008.
Kurssin viiniasiantuntijana toimi professori Kari Laasonen.